Dracula vie meidät kauhutarinoiden pariin ja se tekee sen todella vakuuttavasti. NetEntin upea kauhupeli sisältää juuri samaa vampyyriromantiikkaa, kuin Twilight ja Vampyyripäiväkirjat, joten nyt on hedelmäpeli, jonka parissa pimeyden ruhtinaan fanit viihtyvät. Kreivi Dracula on yksi kirjallisuuden ja televisioviihteen tunnetuimmista hahmoista ja tämä öisin verta imeväksi vampyyriksi muuttuva aatelisherra on legenda. Vampyyritarinoita on ollut iät ja ajat ja jo Nosferatusta lähtien tämä lepakoiden sukulainen on nukkunut päivisin ja metsästänyt tuoretta verta kaikki yöt. Teema on juuri oikeanlainen pimeiden iltojen pelihetkiin ja sen musiikki, sekä pahaenteinen tunnelma saa jännityksen kattoon hetkessä. Voitot eivät helpota tilannetta, sillä Kreivi väläyttelee hampaitaan aina pelaajan voittaessa ja tuo kauhunsekainen fiilis vain korostuu, kun lisäominaisuudet tulevat mukaan.dracula

NetEnt on jo legenda sen tunnelmallisista hedelmäpeleistä ja tämä pelistudio onnistuu aina saamaan yksilöllisen pelikokemuksen aikaan. Tällä kertaa tuo pelikokemus on todella intensiivinen ja sen mukanaan tuoma lisäelementti nostaa pelin omalle tasolleen. Jo tavaramerkiksi muodostunut viiden kelan ja kolmen rullan hedelmäpeli on jo itsessään varsin viihdyttävä ja sen parissa vierähtää helposti tunti, jos toinenkin. Suomicasinot 24 istahti alas ja arvioi tämän pelin toiminnot, sekä lisäominaisuudet ja vaikka olimmekin paikoin kauhunsekaisissa tunnelmissa, niin onnistuimme kuitenkin saamaan aikaan jonkinlaisen arvostelun. Mennään siis pelin pariin ja katsotaan, mitä se pitää sisällään tuon teeman lisäksi.

Dracula Peruspeli

Dracula on peruspeliltään tuttua NetEntin laatua. Sen viisi rullaa ja kolme riviä toistuvat lähes kaikissa studion peleissä ja mitäpä sitä toimivaa konseptia muuttamaan. 40 voittolinjaa ja panostasoja 20 sentistä 200 euroon, antaa pelaamisen mahdollisuuden niin pienen kassan omaaville, kuin high rollereille. Pelissä vilisee tarinan henkeen sopivia symboleita ja tietysti siellä piileskelee itse Dracula, sekä hänen apureitaan. Wildeja, sekä muita lisäjippoja pelissä on riittävästi, vaikka lisäominaisuuksilla ei hienoa tunnelmaa ole menty pilaamaan.

  • Viisi rullaa ja kolme riviä
  • 40 voittolinjaa lukittuna
  • Panostasot: 0,20 – 200 €
  • Palautusprosentti 96,58%
  • Wild -symbolit
  • Stacked Wilds
  • Scatterit / Stacked -symbolit
  • Ilmaiskierroksia
  • Bat Feature

Peruspelissä on monta pientä lisäystä, joilla saadaan tunnelmaan lisäjännitystä. Wildit korvaavat tutusti kaikki symbolit ja Bat Featurella tulee ilmaiskierroksia. Stacked wildit antavat todella hyvät mahdollisuudet isompiin voittoihin ja kun Kreivi irvistelee koko ajan tuolilla pelikentän vieressä, ei teema pääse unohtumaan. Kaiuttimet kovalle ja valot pois, niin takaamme, että kylmä hiki on saman tien pelaajalla, vaikka isoja voittoja ei tulisi. Tämä hedelmäpeli on melko tavallinen, jos näin voi asian ilmaista. Sen perusominaisuudet eivät paljoa poikkea yleisestä casinopelien linjasta, joten se on tuttu ja turvallinen peliautomaatti myös uusille pelaajille. Tunnelma on se taikasana, joka nostaa tämän teoksen kilpailijoiden ohi. Tässä on sitä samaa henkeä, kuin lapsena luetuissa vampyyritarinoissa ja verenimijän romantiikkaa on ilmassa koko ajan. Hieno kolikkopeli, joka viihdyttää pidemmänkin pelisession ajan.dracula

Dracula Bonuspelit

Draculassa ei ole erillistä bonuspeliä, vaan kokonaisuus on yhdistetty peruspeliin. Tämä on toimiva ratkaisu, emmekä jääneet kaipaamaan mitään erillistä minipeliä. Ilmaiskierrokset ovat aina kova juttu hedelmäpelissä ja Dracula on saanut hauskan pikku koukun niihin. Se on Bat Feature, joka ilmestyy ilmaiskierrosten aikana ja silloin Kreivi muuttuu lepakoiksi. Se antaa pelaajalle wildeja sattumanvaraisesti ja lisäksi kierrosten aikana ovat stacked wildit käytössä. Tässä on siis todella hyviä potteja tarjolla, kun lisäominaisuuksia on peruskierroksiin laitettu mukavasti.

Olemme useaan otteeseen todenneet, että kasino pelit eivät aina tarvitse mieletöntä määrää hälinää ja miljoonaa lisätoimintoa. Joskus se kaikkein yksinkertaisin ratkaisu on vain toimiva, eikä sitä ole syytä muuttaa. Sitä paitsi bonuspeli on lähes aina harvinainen hedelmäpelien pelaamisen aikana, joten tällainen ratkaisu, jossa pelaaja saa lisäominaisuuden useammin, tuo paremman fiiliksen peliin. On paljon miellyttävämpi saada mahdollisuus voittoihin useammin, kuin aina odottaa sitä bonuspeliä, josta saattaa kuitenkin jäädä vain pikkuvoitto käteen. Hienoa työtä ruotsalaisilta jälleen kerran ja me ihastuimme ainakin tähän hedelmäpeliin saman tien.

Yhteenveto

Tästä pelistä voidaan sanoa, että se on pelottava, ainakin paikoin. Jos satut olemaan herkempi ja menetät yöunet helposti, niin kokeile vaikka Beach hedelmäpeliä, jonka arvioimme jonkun aikaa sitten. Siitä ei ainakaan tule turhan jännittynyttä oloa, tai yöunien menetystä. Me olemme kuitenkin kauhufaneja ja jo alussa mainittu Twilight on tuonut nämä yön kuninkaat valtamedian suosikeiksi. Enää niissä ei ole samaa pelkoa ja kauhua ilmassa, vaan mukana on ripaus romantiikkaa ja tavallista viihdehömpötystä. Tästä kolikkopelistä on kuitenkin romantiikka kaukana, vaikka Draculan vaimo mukana onkin. Kyseessä on ennemmin jopa pelottava pelikokemus, joka kuitenkin kiehtoo pelaajaa palaamaan pelin äärelle uudestaan. Nyt vain hakemaan kunnollinen casinobonus, josta saat ilmaista pelirahaa ja pääset kokeilemaan tätä upeaa hedelmäpeliä. Dracula on hyytävä kokemus, jonka tuomat voitot muuttavat yön pimeyden hetkessä auringonpaisteeksi.